
Ison osa netissä lainaa tarjoavista lainapaikoista on lopettanut kulutusluottojen tarjonnan ja sen sijaan siirtynyt tarjoamaan joustoluottoja. Tämä on tavallaan varsin harmi, sillä kulutusluotot ovat usein lainan hakijalle selkeämpiä sekä myös tietyllä tavalla turvallisempia (ei yhtä isoa houkutusta nostaa lisälainaa, kun se ei ole niin helppoa kuin joustoluoton tapauksessa).
Onneksi kuitenkin löytyy vielä joitakin lainapaikkoja, jotka tarjoavat netissä kulutusluottoa ja joilta on mahdollista saada heti lainapäätös sekä myös käytännössä heti kulutusluotto tilille. Alla näitä esittelyssä.
Saldo – kulutusluottoa 1000€–10 000€

Saldon kautta on mahdollista hakea suuruudeltaan 1000 – 10 000€ kokoista kulutusluottoa. Tämän paikan suhteen on tosin hyvä tiedostaa, että täältä on ilmeisesti melko haastavaa saada myönteistä lainapäätöstä, mutta jos Saldo on omaan mieleen ja on tarve saada kulutusluotto heti tilille, niin voi tätäkin paikkaa ehdottomasti harkita. Täältä haettavien kulutusluottojen laina-ajat voivat alkavat 1 vuodesta ja voivat olla jopa yli 7 vuotta. ikäraja tässä palvelussa on kaiketi periaatteessa 18 vuotta, mutta voisi kuvitella, että ainakaan isoa kulutusluottoa ei ihan helposti myönnetä, jos ikää ei ole jonkun verran enemmän. Hae nyt lainaa Saldolta.
Myös täältä voi saada kulutusluoton heti

Bondoralta on viimeaikaisten kokeilujen perusteella mahdollista saada kulutusluotosta lainapäätös heti ja lisäksi ainakin Nordean tilille rahat ovat tulleet siltä alle 30 minuutin sisällä lainapäätöksestä. Lainaa Bondoralta voi saada 500–10000€, ja sen kulutusluotolle voi saada maksuaikaa jopa 5 vuotta. Hae nyt lainaa Bondoralta.
Credigo – mahdollisesti taas tarjolla lainaa

Päivitys: Credigo on avannut sen lainapalvelun uudelleen, mutta ei ole selvyyttä siitä, miten monille se oikeasti antaa lainaa. Ainakin ennen palvelun sulkeutumista Credigo antoi todella heikosti lainaa.
Credigolta on mahdollista saada sen asiakaspalvelun aukioloaikoina kulutusluotto heti tilille, tai ainakin niin nopeasti kuin sen nyt realistisesti ottaen voi yleensä olettaa saapuvan. Credigon kohdalla laina-ajat toimivat niin, että korkeintaan 900€ kulutusluottojen laina-aika on enintään 3 vuotta, tuota isommille, mutta alle 2000€ luotoille se on enintään 5 vuotta ja vähintään 2000€ lainoille jopa 10 vuotta. Voidakseen saada lainan Credigolta, pitää ikää olla ainakin 20 vuotta.
Mitä eroa on kulutusluotolla ja joustoluotolla:
Kulutusluotot poikkeavat joustoluotosta siinä, että kulutusluotto on yksi yksittäinen laina, joka ainakin lähtökohtaisesti pitäisi maksaa ensin pois ennen kuin uutta lainaa voi nostaa. Joustoluotto taas toimii ikään kuin luottokortti: joustoluotolta voi nostaa helposti uutta lainaa lainarajan puitteissa ja lainaa vapautuu nostettavaksi, kun aiempaa lainaa lyhentää.
Koska kannattaa valita kulutusluotto (eikä joustoluottoa):
Kulutusluotto soveltuu paremmin tilanteisiin, joissa on ennakolta hyvin tiedossa se, kuinka paljon lainaa tarvitsee. Lisäksi kulutusluotto soveltuu paremmin niille, jotka haluavat tietää ennakolta minkälaisiksi lainan kuukausittaiset lyhennykset muodostuvat tulevaisuudessa. Kulutusluotto on siis tavallaan yksinkertaisempi vaihtoehto. Kulutusluotto voi myös olla parempi vaihtoehto silloin, jos haluaa lainaa pitkällä laina-ajalla, sillä kulutusluottojen laina-ajat voivat olla helposti vähintään 5 vuotta, kun taas joustoluotoilla ei monesti ole kovin selkeää laina-aikaa.
Älä ota kulutusluottoa turhan pitkällä maksuajalla:
Yllä mainitusti kulutusluottoa voi saada varsin pitkällä maksuajalla – myös silloin, kun sen hakee netistä ja rahat itselle saa käytännössä heti – on kuitenkin syytä tiedostaa se, että takaisin maksettava euromäärä luonnollisesti tuppaa olemaan sitä korkeampi, mitä pidempi laina-aika on. Eli vaikka kuukausierät voivat pienentyä laina-ajan kasvaessa, niin kokonaissumma, joka lainasta pitää maksaa takaisin kasvaa helposti. Ei siis kannata ottaa kulutusluottoa liian pitkällä maksuajalla, mutta ei toki myöskään, niin että sen lyhennyksistä selviytyminen voi olla liian hankalaa.