Parhaat lainat 2021 – hae nyt netistä hyvää lainaa!

Ei ole aina ihan yksiselitteistä sanoa, että yksi laina on toista parempi, mutta ainakin se voidaan yleensä todeta, että muiden asioiden ollessa samat, on ainakin edullisempi korko asia, joka tekee lainasta toista paremman. Lisäksi tärkeätä on se, että laina on selkeästä hinnoiteltu ja lainaa tarjoava taho on sen tyyppinen, että siihen voi luottaa. Jos ei ole ennen hakenut netistä lainaa, niin voi kuitenkin olla vaikea tietää, miten vertailla lainoja toisiinsa ja löytää näin toista parempi laina.

Tästä näkökulmasta onkin hienoa, että nykyään ovat yleistyneet lainojen vertailuun tarkoitetut palvelut, joiden kautta voi löytää helpommin parhaan lainan. Näitä on seuraavaksi listattuna vertailulomakkeeseen ja sen jälkeen on tarkemmassa esittelyssä yksi listatuista palveluista.

Vertaile lainat ja valitse paras, hyviä lainavertailuita

Esittelyssä palvelu, jonka kautta voi löytää hyvän lainan

Lendo on varmaan jo tätä nykyä monien tuntema lainojen vertailuun keskittyvä sivusto, mainostaahan yritys paljon esimerkiksi televisiossa. Palvelun kautta voi tosiaan hakea nopeasti lainatarjoukset useilta eri rahoituslaitoksilta ja pankeilta. Ja se mikä tässä paikassa on hienoa, on, että lainaa tarjoavien tahojen suhteen on suoritettu jo ennakkokarsintaa eli kaikista huonoimpia pikavippejä ja muita ei ole edes otettu listalle. Lisäksi Lendon etuna on erityisesti sen todella helpoksi tehty lainatarjousten hankkiminen.

Lendon kautta voi lainatarjouksia hankkia kooltaan 500 euron – 50 000 euron lainoille ja lainatarjouksia voidaan antaa niille, joilla on ikää ainakin 20 vuotta ja jotka ovat töissä. Lisäksi maksuhäiriömerkintää ei saa olla, että lainatarjouksen voi saada. Lendon systeemi tekee lainatarjousten vertailusta helppoa ja näin ollen on helppoa valita omasta näkökulmastaan paras laina. Tästä syystä täältä onkin mahdollista löytää esimerkiksi erittäin hyvä järjestelylaina, jolla voi hoitaa muut – huonommat – lainat pois. Hae nyt lainaa Lendon kautta.

Näin haet lainaa Lendon kautta:

  • Mene Lendon sivuilla
  • Täytä lainalaskuuriin haluttu lainasumma ja laina-aika
  • Kerro itsestäsi tarvittavat tiedot (ei mene kauan)
  • Aloita vertaaman lainoja ja VALITSE PARAS!

Lendon korot:

Koska Lendo ei siis suoraan tarjoa itse lainaa, vaan sen sijaan hankkii parhaat lainatarjoukset juuri sinun tapaukseesi useilta eri lainayhtiöiltä, niin ei ennakolta pysty sanomaan, paljonko lainatarjousten korot ovat. Palvelun nettisivuilla kuitenkin kerrotaan, että nimelliskorot ovat yleensä välillä 4,9 – 10%. Nimelliskoron päälle voi tulla vielä joitakin kustannuksia, ja näiden jälkeen saadaan todellinen vuosikorko.

Lendon etusivun lainalaskurin kautta nähtävissä lainaesimerkeissä on tätä kirjoitettaessa käytetty pienimpänä todellisena vuosikorkona korkoa 4,90% ja korkeimpana korkoa 10,48%. Noiden molempien mainittujen korkojen voi olettaa olevan matalammasta päästä (olisihan tyhmää näyttää esimerkkinä kalliitta lainoja, kun on tarkoitus kannustaa ihmisiä hakemaan lainaa), kun pohditaan sitä, millä koroilla monille tarjotaan lainaa. Lisäksi on hyvä huomata, että Lendo tuo lainalaskurin ohessa esille, että esimerkit eivät sisällä tilinhoito- ja avauspalkkioita, joita lainafirmat voivat peritä. Onneksi kuitenkin todelliset lainatarjoukset saa, tietenkin, itselle näkyviin ennen kuin tekee päätöksen siitä, haluaako ottaa lainaa vai ei.

Lainaesimerkki: Lainalaskurin perusteella vaikkapa 5000€ laina 5 vuoden maksuajalla aiheuttaisi lainasumman päälle korkoja 1319€.

Näin voit alentaa korkoja:

Lendon kautta on mahdollista hakea lainaa myös yhteishakijan kanssa. Tämä yhteishakijan käyttäminen luonnollisesti lisää rahoitusyhtiöiden luottamusta siihen, että he saavat lainansa korkoineen takaisin ja näin ollen he voivat tarjota sitä halvemmalla korolla (kun luottotappioriski on siis pienempi). Lainayhtiöt eivät toki tavallaan voi varmuudella tietää sitä, miten yhteishakijan käyttäminen vaikuttaa juuri sinun tapauksessasi, mutta tilastojen perusteella ne tietävät, että sen käyttäminen keskimäärin vähentää luottotappion mahdollisuutta ja näin ollen siis lainaa voidaan tarjota halvemmalla.

Lainatarjousten hakemisen kustannukset:

Lainatarjouksia voi saada Lendon kautta ilmaiseksi. Tämä on erittäin hyvä asia, sillä näin palvelusta saa isoimman hyödyn, kun voi säästää paljon aikaa, niin että saa parhaat lainatarjoukset suoraan yhdestä paikasta ja ilman, että joutuu maksamaan mitään siitä.

Myös laina-ajalla on iso vaikutus kustannuksiin:

Monesti lainaa hakiessa mietitään vain koron vaikutusta kustannuksiin, mutta myös laina-aika on korkoa korolle -ilmiön takia erittäin tärkeä asia. Asiasta puhutaan monesti säästämisen kohdalla, mutta se vaikuttaa vastakkaiseen suuntaan lainaamisen kohdalla. Lendon lainalaskurin kautta saadaan tästä hyvä esimerkki. Sen perusteella, jos 1000 euron lainan ottaisi vuodeksi, niin pitäisi kokonaisuudessa maksaa takaisin 1027€. Jos taas saman 1000 euron lainan ottaisi kymmeneksi vuodeksi, niin pitäisi takaisin maksaa 1254€. Eli selkeästi enemmän. Ja koska Lendon laskurissa käytetään varsin matalaa viitteellistä korkoa, niin monessa tapauksessa ero on todellisuudessa jo 1000 euron lainankin kohdalla paljon isompi.

Onkin siis syytä pyrkiä valitsemaan lyhyin mahdollinen laina-aika, jonka puitteissa voi maksaa lainan takaisin.