Yrityslaina – vertaile yrityslainat nopeasti tai hae pikalainaa yritykselle

Mikäli haluaa yrityslainan nopeasti tilille, niin on luultavasti hyvä idea hakea yrityslainaa netistä. Ja mukavaa kyllä, netin kautta yrityslainoja myöntävien ja kilpailuttavien tahojen määrä onkin kasvanut varsin paljon viime vuosina. Tällä sivulla esitellään joitakin erityisen hyvältä vaikuttavia paikkoja löytää netistä yrityslaina.

Omalaina – vertaile yrityslainoja ja löydä hyvä

Omalaina on verrattain uusi tulokas yrityslainamarkkinoilla, mutta jo nyt varsin hyvältä vaikuttava palvelu. Omalainan avulla voi nimittäin etsiä kerralla nopeasti lainatarjouksia yrityslainaa varten varsin monelta eri lainafirmalta. Tuo voi tietysti auttaa siinä, että löytää ainakin melko halvan yrityslainan.

Lisäksi Omalainan vahvuutena on esimerkiksi se, että se mahdollistaa kattavasti eri kokoisten yrityslainojen etsimisen: pienin mahdollinen haettava lainasumma on vain 1000 euroa, mutta toisaalta lainaa voi etsiä jopa 8 miljoonan euron verran. Tuolta 1000€–8 miljoonaa euroa väliltä voi haettavan lainasumman valita varsin kattavasti.

Laina-aikaa Omalainan avulla voi yrityslainalle hakea kolmesta kuukaudesta alkaen ja enintään 8 vuotta. Pisin mahdollinen haettava laina-aika on kuitenkin osittain riippuvainen haettavasta lainasummasta. Kokeile nyt Omalainaa.

Pikalaina yritykselle

Mikäli tilanne on se, että yrityslaina pitäisi voida saada heti tai vähintäänkin varsin nopeasti, niin voi Yrityslaina247 olla hyvä valinta lainapalveluksi. Tältä palvelulta voi nimittäin ilmeisesti saada yrityslainan tilille parhaassa tapauksessa jopa alle tunnissa siitä, kun aloitti sen hakemisen. On kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, että noin hyvä nopeus ei ole varmaa.

Yrityslaina247-palvelusta voi hakea yritykselle lainaa 1000 eurosta alkaen ja enintään 20 000 euroa. Laina-aikaa täältä voi saada kuukaudesta alkaen ja enintään 36 kuukautta, eli mukavan kattavasti. Hae nyt lainaa Yrityslaina247:ltä.

Rahalaitos – toinen kätevä palvelu yritysluottojen kilpailuttamiseen

Rahalaitos toimii samalla idealla kuin ylempänä mainittu Omalaina, eli se voi vertailla nopeasti netin kautta saatavilla olevia yrityslainoja ja noin auttaa löytämään sopivan vaihtoehdon. Omalainan tapaan myös Rahalaitoksen kautta voi yrityslainaa hakea 1000 eurosta alkaen ja jopa 8 miljoonaa euroa.

Laina-ajoissa on sen sijaan hieman eroja Omalainan ja Rahalaitoksen välillä, sillä Rahalaitoksen kautta voi hakea lyhyimmillään yrityslainalle laina-aikaa kuukauden ja pisimillään 6 vuotta. Myös Rahalaitosta käyttäessä mahdolliset valittavissa olevat laina-ajat voivat riippua siitä, minkä verran yrityslainaa hakee. Kokeile nyt Rahalaitosta.

Saldo – yrityslaina heti tilille

Esimerkiksi Rahalaitos ja Omalaina voivat olla hyviä paikkoja erityisen edullisen yrityslainan löytämiseen, mutta mikäli tilanne on se, että yrityslaina pitää saada ihan heti tilille, niin kannattaa harkita Saldo-palvelua. Tämä palvelu voi nimittäin sivustonsa perusteella maksaa yrityslainan jopa käytännössä heti pankkitilille. On tosin hyvä tiedostaa se, että voi esimerkiksi olla niin, että joidenkin pankkien tileille siirrot eivät ole reaaliaikaisia – tarvittaessa kannattaa kysyä asiasta asiakaspalvelulta.

Saldon yrityslainaa voi hakea 2000 eurosta alkaen ja enintään 50 000 euroa, ja laina-aikaa täältä voi yrityslainalle hakea 1–12 kuukautta. Hae nyt luottoa Saldolta.

Tyypillisiä vaatimuksia sille, että voi saada yrityslainan

Netistä on helppo hakea yrityslainaa, mutta on tietenkin tiettyjä asioita, joita yleensä vaaditaan, että yrityslainan voi saada. Yleensä nuo vaatimukset liittyvät esimerkiksi siihen, että yrityksen pitää toimia Suomesta käsin ja siihen, että yritykselle pitää olla tietty määrä liikevaihtoa. Tuota edellä mainittua liikevaihtovaatimusta ei kannata pelästyä liikaa, sillä mahdollinen kyseisen vaatimus on yleensä varsin hillitty.

Monenlaiset yritykset voivat saada netistä yrityslainaa

Vaikka yrityslainan saamiseksi vaaditaankin tiettyjä asioita, niin on kiva huomata se, että varsin moni yritys voi saada netistä yrityslainan. Nimittäin esimerkiksi myös yksityinen elinkeinonharjoittaja eli niin sanottu toiminimi voi saada myönteisen lainapäätöksen yrityslainasta.

Netistä voi hakea yrityslainaa ilman vakuuksia

Yksikään tällä sivulla mainittu lainapalvelu ei vaadi reaalivakuuksia, eli siis käytännössä konkreettisia vakuuksia, jotta yrityslainaa voi hakea. On kuitenkin hyvä huomata se, että netistä haettaville yrityslainoille vaaditaan ainakin lähes aina omavelkainen takaus. Tuo tietysti tarkoittaa sitä, että yleensä kannattaa pysähtyä hetkeksi ennen yrityslainan nostamista ja varmistaa, että yrityslainan ottaminen on fiksua.

Mistä löytyy paras yrityslaina?

Vastaus tähän kysymykseen riippuu isolta osin siitä, miten määrittelee “parhaan”. Jos nimittäin painottaa erityisesti yrityslainan halpaa korkoa, niin on varsin mahdollista, että paras yrityslaina löytyy pankista. Mikäli taas yrityslainan kohdalla on tärkeintä se, että sitä on hyvät mahdollisuudet saada ja se, että sen voi saada nopeasti käyttöön, niin voi paras yrityslaina hyvinkin löytyä netin kautta.